qf-logo-mini

Kohti yhdenvertaista digitalisaatiota

Q-Factory on perustanut uuden osaamisyksikön nimeltä eQual, jonka keskiössä on palvelun koko elinkaaren ja kaikki roolit kattava eQual-toimintamalli ja palvelukokonaisuus. 

Nyt esittelemme eQualin timanttisen tiimin, olkaa hyvät!

 

eQual esittäytyy

Ari-Pekka Saarela, kehitysjohtaja

eQualin toimintaa luotsaa alan kokenut konkari Ari-Pekka, jonka ympärille on koottu viisihenkinen käytettävyys- ja saavutettavuustiimi.

Yli kymmenen vuotta sekä Suomessa että kansainvälisesti digipalvelujen helppokäyttöisyyden ja teknisen saavutettavuuden varmistamisen ja kehittämisen parissa toiminut Ari-Pekka eli ”aapee” on ollut perustamassa Näkövammaisten liiton omistamaa Annanpura Oy:tä, sitten tanskalaisella SaaS-toimijalla Siteimprovella kansainvälisen saavutettavuusasiantuntijatiimin vetäjänä ja viimeksi kehityspäällikkönä UX-tutkimustiimissä. Ari-Pekan johtamisfilosofiana toimii mutkattomuus ja vahva ote tiimin hyvän energian synnyttämiseen.

AP

”Vammat, ikääntyminen tai aistien heikentyminen vaikeuttavat yli miljoonan suomalaisen digitoimia. Lisäksi kuka tahansa meistä voi kärsiä esimerkiksi stressistä, häikäistymisestä, hälinästä, huonosta keskittymisestä tai kädet eivät ole käytössä. Me lähdemme taklaamaan näitä asioita kokonaisvaltaisella toiminta- ja palvelumallilla. Kukaan ei varmaan ole kohdannut liian helppokäyttöistä ja selkeää digitaalista palvelua?”.

 

Timo Övermark, Lead UX & Accessibility Specialist 

Timo toimii tiimin johtavana asiantuntijana. Erityisen intohimon kohteena hänellä on asiantuntijatyön, käyttäjän kuulemisen sekä automaation yhdistäminen.

Timo on kokenut saavutettavuus- ja käytettävyysasiantuntija ja omaa vahvaa näkemystä niin käyttökokemukseen liittyen kuin myös palveluiden suunnittelusta, kehityksestä ja käyttäjälähtöisyydestäkin. Kokemusta saavutettavuuden saralta hänellä on jo lähes 20 vuoden ajalta sekä digitaalisista palveluista sitäkin enemmänkin.

Timo on mies paikallaan rakentamaan selkeitä eQual-toimintaperiaatteen mukaisia malleja kaikille ja pitää aiheesta myös innostavat koulutukset! 

Timo

"Olen tehnyt paljon käyttäjätutkimusta ja seurannut, miten digipalveluita, laitteita ja sovelluksia käytetään. Se on saanut näkemään, että hyvä saavutettavuus, tekninen laatu ja helppokäyttöisyys liittyvät läheisesti toisiinsa. Kun kaikki nämä huomioidaan, digipalvelujen käyttämisestä tulee sujuvaa ja miellyttävää kaikille".

 

Santeri Nupponen, Customer Success Manager

Santerin rooli tiimin ”Customer Success Managerina” on rakentaa tiimin palveluita ja tuotteita yhdessä tiimin kanssa. Tulevaisuudessa pääpaino siirtyy eQualin asiakkuuksien hallintaan. 
 
Santerilla on laaja-alaista osaamista asiakkuudenhallinnan tehtävistä sekä saavutettavuuden, laadunvarmistuksen ja digitaalisen markkinoinnin SaaS-ratkaisuista.

Santeri

”Saavutettavuus on minulle sydämenasia ja olenkin siksi erityisen innoissani, että saan olla osa tätä upeaa tiimiä ja tietysti samalla koko Q-Factoryn yritysyhteisöä”.

 

Niko Kunelius, saavutettavuusasiantuntija

Saavutettavuusasiantuntijana toimivalla Nikolle saavutettavuus on omakohtaisestikin erittäin tärkeä asia. Hän pystyykin tuomaan projekteihin omakohtaista kokemusta osaksi palvelukehitystä. 

Saavutettavuuden parissa mies on työskennellyt vuodesta 2019 lähtien ja toteaa tyytyväisenä, että tuona aikana verkkopalvelujen yleinen saavutettavuuden taso on kehittynyt.

Niko-1

”Näkövammani johdosta saavutettavuus on itsellenikin tärkeä asia, joten koen, että haluan olla mahdollistamassa sujuvaa verkkopalvelujen käyttökokemusta mahdollisimman monelle”. 

 

Krister Linnas, saavutettavuusasiantuntija

Saavutettavuusasiantuntijana toimiva Krister valmistui alunperin englannin kieliasiantuntijaksi Jyväskylän yliopistosta. SM-tasolla maalipalloa pelaava vauhdikas mies suoritti sivuaineenaan myös mm. pelien kehityksen kokonaisuuden, joten sormet syyhysivät IT:n pariin jo alusta saakka. 

Krister

”Minulla on synnynnäinen näkövamma, mutta näen jonkin verran. Näin ollen palveluiden digitaalinen yhdenvertaisuus ja saavutettavuus on testattavissa myös omakohtaisesti sen lisäksi, että työssäni pääsen niitä tekemään ja kehittämään”.

 

Kohti yhdenvertaista digitalisaatiota

 

Ryhmäkuva equal-1

eQualin timanttinen tiimi Timo, Santeri, Niko, Krister ja Ari-Pekka valmiina käärimään hihat aidon saavutettavuuden osalta. 

Aika timanttinen joukko vai mitä?

Mikäli etsit apua aidon saavutettavuuden kehittämiseen ja varmistamiseen tai haluat tietää aiheesta enemmän, tiedät kenen puoleen kääntyä. eQualin tiimi on valmis laittamaan pyörät pyörimään!

ps. Esteettömyysdirektiivi tulee kovaa kyytiä...

Vuoden 2025 aikana voimaan astuva Euroopan unionin  esteettömyysdirektiivi asettaa omat vaatimuksensa digitaalisten palveluiden rakentamiseen. Joko teidän organisaatiossa on pohdittu, millaisia vaikutuksia direktiivillä tulee olemaan? 

Johtavana ohjelmistokehityksen laatutalona Q-Factory on luonteva tuottaja saavutettavuuden palveluille

Herättikö aihe kiinnostusta ja kysymyksiä?

Ota yhteyttä alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta, puhelimitse 045 260 3011 tai sähköpostitse Ari-Pekka Saarela. Kerromme mielellämme lisää! 

"Saavutettavuus on laatua – laatu on saavutettavuutta"

Aito saavutettavuus on laatua – standardien täyttämisestä järjestelmälliseen toimintamalliin.
left-quote Created with Sketch.

Saavutettavuutta ja helppokäyttöisyyttä ei voi jossain palvelukehityksen vaiheessa vain liittää ja liimata osaksi palvelua. Vaatimukset tulee huomioida ja laatu varmistaa kaikissa suunnittelun, kehityksen ja ylläpidon vaiheissa.

Misa Ahola, toimitusjohtaja

left-quote Created with Sketch.

En ole ikinä kuullut, että kukaan olisi moittinut jotain digipalvelua liian selkeäksi ja helppokäyttöiseksi. Aito saavutettavuus on paitsi vastuullisuutta myös tuottavuutta. 

Ari-Pekka Saarela, kehitysjohtaja

 

 

Jutellaanko lisää?

Seuraa sivujamme ja ole rohkeasti yhteydessä, kun haluat jutella tai saada ensimmäisten joukossa aiheesta lisätietoa. Kerromme mielellämme lisää! 

Ari-Pekan tavoitat myös 045 260 3011 tai sähköpostitse Ari-Pekka Saarela. 

Täytä tiedot ja olemme yhteydessä